ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 54



                                               

Hakaristi

Hakaristi eli swastika tai svastika on symboli ja ornamentti, joka koostuu rististä, jonka jokaisesta päästä kulkee joko myötä- tai vastapäivään jana. Nimitys swastika tulee sanskritin sanasta swasti, joka johtuu sanoista su ja asti. Joskus käyte ...

                                               

Hannunvaakuna

Hannunvaakuna eli käpälikkö on symboli, jota on perinteisesti käytetty koristeluun monessa maailman kolkassa, etenkin Pohjois-Euroopassa ja Virossa. Suomessa on ollut tapana maalata merkki talon tai ladon seinään suojaamaan rakennuksen asukkeja h ...

                                               

Jerusalemin risti

Jerusalemin risti muodostuu kahvarististä, jonka sakaroiden väleissä on pienet kreikkalaiset ristit. Neljä pientä ristiä viittaa neljään evankelistaan. Kaikki viisi ristiä taas Jeesuksen haavoihin, eli stigmoihin. Heraldiikan mukaisesti Jerusalem ...

                                               

Kannuksenpyörä

Kannuksenpyörä eli pykäläristi on kahdeksansakarainen tähti- ja ristikuvio. Kuvio on ollut käytössä useissa kulttuureissa, muun muassa monilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Suomessa sen yleensä näkee eräissä kuntavaakunoissa, perinteisenä ryi ...

                                               

Kelttiläinen risti

Kelttiläinen risti on symboli, jossa yhdistyvät risti ja ympyrä. Se on tyypillinen kelttiläisen kristillisyyden symboli, joskin sen juuret ovat kauempana esikristillisessä ajassa. Kyseinen risti on merkittävä osa kelttiläistä taidetta. Samasta ri ...

                                               

Kristinuskon risti

Ristin käytön perustana kristinuskossa on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ja se symboloi tavallisesti syntien sovitusta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä. Risti edustaa Jeesuksen ristinkuoleman kärsimystä seuranneen ylösnousemuksen kautta ...

                                               

Lothringenin risti

Lothringenin risti on heraldinen risti. Se koostuu suorasta vertikaalisesta viivasta, jonka päältä kulkee kaksi suoraa horisontaalista viivaa. Aikaisemmin horisontaaliset viivat olivat yhtä pitkiä, mutta 1900-luvulla yleistyneessä versiossa ylemp ...

                                               

Maltanristi

Maltanristi eli Amalfin risti on kuvio, joka tunnetaan etenkin johanniittain ritarikunnan sekä siihen läheisesti liittyvän Maltan ritarikunnan käyttämänä symbolina. Alkujaan 1000-luvulla se oli Etelä-Italiassa sijainneen pienen valtion, Amalfin, ...

                                               

Pietarinristi

Pietarinristi on risti, jonka poikkipuu on alhaalla. Nimensä se on saanut milloin? apostoli Pyhältä Pietarilta. Esimerkiksi noin 200-luvun apokryfisen Pietarin evankeliumin mukaan Pyhä Pietari kuoli ristiinnaulittuna pää alaspäin. Tämä oli hänen ...

                                               

Pyhän Yrjön risti

Pyhän Yrjön Risti on punainen risti valkealla tai hopeisella pohjalla, ristin palkkien risteyskohdan ollessa vaakasuunnassa kentän keskellä. Pyhän Yrjön ristilipun ovat ottaneet käyttöönsä muun muassa Genovan tasavalta ja sittemmin Genovan kaupun ...

                                               

Rautaristi

Rautaristi on korkea saksalainen kunniamerkki, joka perustuu alkuaan Saksalaisen ritarikunnan käyttämään ristitunnukseen. Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III otti rautaristin käyttöön kunniamerkkinä vuonna 1813. Rautaristi oli poikkeuksellinen ...

                                               

Risti

Risti on geometrinen kuvio, joka koostuu kahdesta viivasta, jotka leikkaavat toisensa 90° kulmassa niin että toinen tai kumpikin viivoista jakaantuu kahteen osaan. Risti on yksi vanhimmista ihmisten käyttämistä symboleista lähde?, ja se on eri mu ...

                                               

Tau-risti

Tau-risti on T-kirjaimen mallinen risti, joka on saanut nimensä kreikan tau -kirjaimen mukaan. Historiallisesti risti on yhdistetty Pyhään Antoniukseen, 200-luvulla eläneeseen erakkopyhimykseen. Nykyään symboli liittyy etenkin fransiskaaneihin, k ...

                                               

Tuomaanristi

Tuomaanristi, vinoneliömäinen puusta vuoltu lasturisti on joulukoriste saaristoalueelta, lähinnä Korppoosta ja Iniöstä. Joulukoristeen nimi viittaa apostoli Tuomaaseen. Tuomaan päivä 21. joulukuuta aloittaa perinteisesti joulun ja silloin aseteta ...

                                               

Vinoristi

Vinoristi on heraldinen airutkuvio, jonka reunasta reunaan toistensa yli kulkevat palkit muodostavat X:n muotoisen kuvion. Jos vinoristin päät eivät yllä kilven reunoihin saakka, vinoristiä kutsutaan irtonaiseksi. Vinorististä käytetään myös nimi ...

                                               

Tietoisuusnauha

Tietoisuusnauha on lyhyt kankaasta muodostettu silmukka, jota käytetään osoittamaan jonkin asian kannatusta tai tukemista. Nauhat ovat suosittuja anglosaksisissa maissa. Useat ryhmät käyttävät nauhoja kannatussymboleinaan, ja nauhan merkitys riip ...

                                               

Keltainen nauha

Keltainen nauha on tietoisuusnauha, jolla kantaja osoittaa tukensa endometrioosia sairastaville. Keltaista nauhaa ja väriä käytetään esimerkiksi Worldwide EndoMarch- kampanjassa, jonka tarkoituksena on lisätä endometrioositietoisuutta. Suomessa k ...

                                               

Punainen nauha

Punainen nauha on lyhyt kankaasta tehty silmukka, jolla kantaja osoittaa tukensa AIDSiin sairastuneille. The Red Ribbon Projectin perusti newyorkilainen Visual AIDS -taiteilijaryhmä vuonna 1991. He halusivat punasen nauhan olevan ilman tekijänoik ...

                                               

Sininen nauha

Sininen nauha on aikojen kuluessa ollut käytössä jonkin suuren saavutuksen merkkinä. Lisäksi sitä ja monia muita nauhoja käytetään jonkin aatteen, tavoitteen tukemisen tai tiedostamisen symbolina. Kunnianosoituksena sininen nauha eli The Blue Rib ...

                                               

Vihreä nauha

Vihreä nauha on vihreä tietoisuusnauha. Se on ollut käytössä maailmalla monissa eri tilanteissa osoittamaan solidaarisuutta tai tukemista jotakin tiettyä asiaa kohtaan. Vihreä nauha on äänetön viesti kertoa ympäristölle, että henkilöt eivät ole t ...

                                               

Tähti (symboli)

Tähti on ideogrammi, josta on lukuisia muunnelmia. Tähtiä on kuvattu jo kalliotaiteeseen. Tähtiä on myös kuvattu viivakimppuina; esimerkiksi asteriski on tällainen. 6-sakarainen Daavidintähti eli heksagrammi on juutalaisille keskeinen symboli. 5- ...

                                               

Kuusikanta

Kuusikanta eli heksagrammi on kuusisakarainen tähtikuvio, joka koostuu kahdesta tasasivuisesta kolmiosta. Kolmiot ovat kuviossa päällekkäin siten, että niiden leikkaus muodostaa säännöllisen kuusikulmion. Heksagrammi on juutalaisuuden tunnus, mut ...

                                               

Pentagrammi

Pentagrammi eli viisikanta on viiden yhtä pitkän janan muodostama tähtimäinen kuvio, joka on vanha ja usein käytetty symboli. Sana pentagrammi tulee kreikan sanasta πεντάγραμμον, joka tarkoittaa viittä viivaa. Pentagrammi oli monissa yhteyksissä ...

                                               

Punainen tähti

Punainen tähti on kommunismin symboli, jollaisena se alun perin oli vuonna 1918 perustetun Venäjän puna-armeijan tunnus. Sen käytöllä valtiollisissa yhteyksissä ja virallisissa symboleissa on haluttu ilmaista sosialistisen maailmankatsomuksen yli ...

                                               

Verginan aurinko

Verginan aurinko on tyylitelty tähtisymboli, jossa on 16 sädettä. Sitä pidetään muinaisen Makedonian valtakunnan symbolina. Nykyisin se on yksi Kreikan ja erityisesti kreikkalaisen Makedonian kansallisista symboleista.

                                               

Apostolien tunnukset

Apostolien tunnukset ovat Jeesuksen opetuslapsien tunnuksia. Suomenkin kirkoissa on näitä paljon sekä yksittäisinä että kaikki apostolit sisältävinä kuvasarjoina. Tunnukset ovat syntyneet apostolista kertovan Uuden testamentin kohdan, kirkon peri ...

                                               

Hamsa

Hamsa on amuletti, jonka uskotaan suojelevan pahalta silmältä. Amuletti on kädenmuotoinen, ja usein siinä esiintyy myös silmä. Hamsa on suosittu Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kulttuureissa, ja se on yleinen juutalaisten, muslimien ja Lähi-idän kri ...

                                               

Ikk Oankar

Ikk Oankar on sikhiläisyydessä käytetty termi, joka viittaa ”jumalan absoluuttiseen monoteistiseen ykseyteen”. Se on yksi sikhiläisyyden keskeisistä termeistä ja sitä kuvaava gurmukhi-symboli ੴ on muodostunut sikhiläisen identiteetin tärkeäksi os ...

                                               

Mandala

Mandala on hindulaisuudessa ja tantrisessa buddhalaisuudessa eli Vajrayana-buddhalaisuudessa symbolinen kuvio, jota käytetään pyhissä rituaaleissa ja meditoimisen apuvälineenä. Mandaloita käytetään myös jainalaisuudessa. Tiibetinbuddhalaisuudessa ...

                                               

Menora

Menora on kynttilänjalka, jossa on seitsemän haaraa. Se on eräs vanhimmista juutalaisten tunnuksista. Menoran sanotaan symboloivan Mooseksen näkemää palavaa pensasta. Nykyään seitsenhaarainen kynttilänjalka on myös Israelin vaakunassa.

                                               

Om-tavu

Om on pyhin tavu hindulaisuudessa, symboloiden Brahmania ja koko kaikkeutta. Tätä tavua kutsutaan joskus myös nimellä ”Udgitha” tai ”Pranava Mantra”, koska se on Hindujen ensisijainen tavu, jolla useimmat mantrat alkavat. Alkutavuna Bijana symbol ...

                                               

Ranskan sekulaarisuuslaki

Ranskan sekulaarisuuslaki on vuonna 2004 säädetty laki, joka kieltää uskonnollisten symboleiden pukemisen Ranskan julkisissa ala- ja yläkouluissa. Laki on lisäys Ranskan opetuslakiin ja se pohjaa Ranskan perustuslaissa vaaditulle laïcitén eli tun ...

                                               

Vajra

Vajra tai salamavaltikka on vajrayana-buddhalaisuudessa esiintyvä symbolinen esine. Vajra kuvastaa tantrisen polun ylivoimaisuutta, maskuliinisuutta, suurta myötätuntoa ja taitavia tekoja. Vajran keskiosa ilmentää todellisuuden perimmäistä luonne ...

                                               

Vaakuna

Katso myös: Vaakunan osat Täydellisen sukuvaakunan osia ovat kilpi, kypärä tai kirkkoaiheinen päähine, kypäränpeite, lakipunos ja kypäränkoriste. Lisäksi vaakunassa voi olla kaulakoru ja arvokruunu, postamentti ja kilvenkannattajat, kunniamerkki, ...

                                               

Aatelisvaakuna

Aatelisvaakunat ovat joko aateloitujen henkilöiden tunnuksellisia vaakunoita tai kantasukujen vanhimman itsensä käyttöönottamia vaakunoita, joka heraldisesti on perusteltu symboleilla. Inrodusoidut vaakunat luovutetaan vaakunakirjalla, jossa vaak ...

                                               

Balin vaakuna

Balin vaakuna on Indonesian Balin provinssin tunnus. Vaakunassa on sinisellä täytevärillä oleva viisikulmio, jonka sisässä on kuvattuna temppeli, jonka yläpuolella on tähti joka symboloi korkeinta jumaluutta. Temppelissä on kuvattuna barong, bali ...

                                               

Hautajaisvaakuna

Hautajaisvaakuna on aateliin kuuluneiden miesten hautajaismenoissa lähinnä Ruotsin suurvalta-aikana käytetty vaakuna. Vaakunat ja vaakunasarjat olivat hautajaiskulkueessa näkyvästi esillä, ja näkyvyyden varmistamiseksi ne olivat usein pitkien tan ...

                                               

Itä-Karjalan vaakuna

Itä-Karjalan vaakuna on suomalaistaiteilija Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1920 Karjalan väliaikaishallitukselle suunnittelema vaakuna. Vaakunan heraldinen selitys kuuluu: "Puna-viherkatkoisella kilvellä musta, kultavaruksinen karhu, joka pitää et ...

                                               

Kantavaakuna

Kantavaakunat ovat saksalaisen kielialueen vanhimman aatelin muinaisaateliston vaakunoita ajalta ennen varsinaisen heraldiikan yleistystä käyttöä. Vaakunat ovat ikivanhoja ennen 1400-luvun silloisen merkittävien aatelissukujen vaakunoita. Aatelis ...

                                               

Kunnanvaakuna

Aikaisemmin Suomen kunnista vain kaupungeilla oli vaakunat. Vuonna 1949 säädetyllä lailla säädettiin muillekin kunnille kauppaloille ja maalais­kunnille oikeus hankkia itselleen virallinen vaakuna. Kauppaloista Salo oli hankkinut itselleen jo aie ...

                                               

Münchner Kindl

Münchner Kindl on Münchenin kaupungin vaakunakuva. Se mainittiin ensimmäisen kerran kaupungin tilikirjoissa uuden vaakunan oston yhteydessä vuonna 1726. 1700-luvulla vaakunan alkuperin aikuista munkkia alettiin kuvaamaan lapsenomaisemmin osittain ...

                                               

Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan vaakuna

Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan vaakuna on suunniteltu esikuvanaan Kyproksen tasavallan vaakuna, mutta muun muassa vuosiluku 1960 korvattiin vuosiluvulla 1983, jolloin Pohjois-Kyproksen alueen oma hallinto perustettiin. Vaakunan yläosas ...

                                               

Porvarisvaakuna

Porvarisvaakuna on aatelittomille tarkoitettu heraldisella selityksellä perusteltu henkilö- tai sukuvaakuna, sukuvaakunat rakentuvat ensisijaisesti kilvestä, henkilövaakunat sekä toisinaan myös sukuvaakunat rakentuvat kilvestä, kypärästä, lakipun ...

                                               

Puhuva vaakuna

Puhuvaksi vaakunaksi kutsutaan vaakunaa, jonka tunnuskuvio kuvaa vaakunan omistajan nimeä. Esimerkiksi tasavallan presidentti Mauno Koiviston vaakunassa koivunlehtiässäkoro viittaa sukunimeen Koivisto.

                                               

Sukuvaakuna

Sukuvaakuna on vaakuna, joka kuuluu tunnuksena yksittäiselle suvulle. Sukuvaakunat voivat olla joko aatelisten sukujen tunnuksina toimivia aatelisvaakunoita tai aatelittomia porvarisvaakunoita. Alkuaan sukuvaakunat ovat lähtöisin henkilövaakunois ...

                                               

Transnistrian vaakuna

Transnistrian vaakuna on uusittu versio Moldavian sosialistisen neuvostotasavallan vaakunasta, joka poistettiin käytöstä Moldovan itsenäistyttyä Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ainut tärkeä muutos vaakunassa on punaisen nauhan tekstin muuttuminen: ...

                                               

Luettelo Viron vaakunoista

Tämä artikkeli on luettelo Viron vaakunoista. Luettelossa ovat ensin Viron maakuntien vaakunat ja niiden jälkeen sekä kuntien että kaupunkien vaakunat. Kaupunkien nimet on lihavoitu. Viimeisenä luettelossa on entisten kuntien vaakunoita. Viron ta ...

                                               

Viron sosialistisen neuvostotasavallan vaakuna

Viron SNT:n vaakuna oli miehitetyn Viron alueelle perustetun Viron sosialistisen neuvostotasavallan tunnus. Vaakuna otettiin virallisesti käyttöön 1. lokakuuta 1940. Vaakunan symboleina on sirppi ja vasara nousevan auringon säteissä sekä kehyksen ...

                                               

Feigenbaumin vakiot

Feigenbaumin vakiot ovat kaksi Mitchell Feigenbaumin löytämää vakiota, jotka esiintyvät useissa paikoissa dynaamisissa systeemeissä. Ensimmäinen niistä on: δ = 4.669 20160910299067185320382 … {\displaystyle \delta =4{,}66920160910299067185320382\ ...

                                               

Ekosysteemi

Ekosysteemi tarkoittaa luonnoltaan verraten yhtenäisen alueen eliöiden ja elottomien ympäristötekijöiden muodostamaa toiminnallista kokonaisuutta. Siihen sisältyvät niin luonnon elolliset kuin elottomatkin kohteet tietyllä rajatulla alueella, esi ...

Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →