Back

ⓘ Siviilitarkkailija on osittain sotilastarkkailijan kaltaisia tehtäviä kriisialueella suorittava Euroopan unionin tarkkailija, jonka tehtävänä on valvoa pääasias ..



                                     

ⓘ Siviilitarkkailija

Siviilitarkkailija on osittain sotilastarkkailijan kaltaisia tehtäviä kriisialueella suorittava Euroopan unionin tarkkailija, jonka tehtävänä on valvoa pääasiassa sitä, että tulitaukoa noudatetaan ja ettei siviiliväestöön kohdistu väkivallantekoja eikä omaisuusrikoksia, kuten asuntojen ryöstelyä tai tuhopolttoja. lähde?

Käsite siviilitarkkailija tuli suomen kieleen syyskuussa 2008, kun Venäjän federaatio ja Etelä-Ossetia eivät suostuneet Sarkozyn-Medvedevin rauhansuunnitelman mukaan ottamaan vastaan Etelä-Ossetian tasavallan alueelle tai sen välittömään läheisyyteen entiselle aselepovyöhykkeelle Georgian armeijan sekä Suomen 2008 puheenjohtaman Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön sotilastarkkailijoita, koska Venäjän federaation ja Etelä-Ossetian tasavallan näkemyksen mukaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ei ollut varoittanut Georgian asevoimien hyökkäyksestä 7. elokuuta 2008. Lisäksi venäläisessä verkkolehdessä oli epäilys siitä, että joku tai jotkut sotilastarkkailijat olisivat ainakin 2007 vuoden aikana antaneet tietoja Georgian asevoimien tiedustelutehtäviä suorittaneelle yliluutnantille tietoja eteläosseettien 24 puolustusasemasta. lähde?

Etyj:n jäätyä Euroopan unionin syrjään tarkkailutilanteesta ja lopetettua konsultoinnin, Euroopan unioni ehdotti 150–200 poliisitarkkailijan lähettämistä tukemaan mahdollisesti 20:stä alun perin 9:stä 100:aan kasvavaksi suunniteltua Etyj:n sotilastarkkailijajoukkoja. Kaikilla siviitarkkailu suorittavilla ei ole suoritettuna poliisin virkatutkintoa tai eivät ole virkavapaalla poliisista. Tämän vuoksi heistä alettiin käyttää nimitystä siviilitarkkailija. lähde?

Koska Etyj lakkasi konsultoimasta tilanteessa, on Euroopan unionin ajateltu lähettävän 300 siviilitarkkailijaa.

                                     

1. Aiheesta muualla

  • An EU civilian observer mission was initiated in Georgia this morning 2.10.2008 englanniksi regeringen.se
  • Diplomacy With Russia: EU Civilian Mission Could Monitor Georgian Peace 5.9.2008 englanniksi spiegel.de
  • - UNOMIG - Background englanniksi un.org
  • EUMM - Georgia: the European Union monitoring mission 15.5.2011 englanniksi diploweb.com
Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →